Kuppikunnat, tarvitsetteko lisää lusikoita?

Olen yksin. En ole yksin muuten, mutta olen usein kokenut olevani yksin seurakunnassa. Kun saavun uuteen yhteisöön, tulee harva ihminen luokseni juttemaan: "Hei! Kuka sä oot? Tuu meijän pöytää istuu :)". Kun sitten jotkut ihmiset tulevat, he ovat joko seurakunnan vastuuhenkilöitä, joiden velvollisuus on "sosiaalistaa" uudet ihmiset yhteisöönsä. Avioparit yrittävät hädissään heittää pelastusrengasta rikkinäiselle ihmiselle ja vetää hänet mukaan toimintaan, mutta heillä on omat kiireensä. Heillä on usein lapsi tai lapsia, joiden kanssa arki on kiireistä. Seurakunnassa heillä on vähän aikaa, kun lapset voidaan laittaa leikkihuoneeseen ja he voivat levätä ja nauttia Jumalan läsnäolosta. Sekin aika olisi tarkoitettu heidän henkensä rakentamiselle, eikä rikkinäisten ihmisten rohkaisemiseen.

Joskus koen olevani lusikka. Mikä hänen tehtävänsä on? Hän tulee teekuppiin sekoittamaan sokeria ja sitten jää nauttimaan hetkeksi lämmöstä ja tulee itsekin lämpimäksi. Sitten tulee käsi, joka nostaa lusikan pois ja se jää yksin pöydälle tai tiskialtaaseen. Se jäähtyy, ja on hetken päästä kylmä kuin rauta. Kun se on tiskattu palaa se muiden kaltaistensa joukkoon - lusikoiden, jotka makaavat laatikossa odottaen, koska tulee heidän vuoronsa tulla käyttöön. Lusikat saapuvat hetkeksi seurakuntaan, hoitavat tehtävänsä ja sitten heidät laitetaan laatikkoon odottamaan seuraavaa kertaa.

Mikä on sitten ratkaisu siihen, että uudet ihmiset saataisiin sosiaalistumaan yhteisöön? Oikeastaan, älkää ajatelko näin. Muotoilkaa kysymys eri tavalla. Mikä on ratkaisu siihen, että uudet ihmiset saisivat ystäviä ja pääsisivät toimintaan mukaan palvelemaan niillä lahjoilla, jotka Jumala on antanut? Minulla olisi ehdotus: keskinäinen rakkaus. Jos oikein mietitte, niin onko se ehdotus? Eikö Raamatussa sanota, että rakastakaa toinen toistanne ja palvelkaa toinen toisianne seurakunnassa ja seurakunnan ulkopuolella? Keskinäinen rakkaus on niin tärkeä asia. Siinä on siunaus. Jos seurakunnassa on rakkaus, sen tuntee jo tullessaan ovesta sisään.

Saatatte ajatella, miksi et itse ole aktiivinen ja sosiaalistu? Noh, olenhan minä aktiivinen, mutta rajansa kaikella. Väsyn minäkin joskus tunkemaan kuppikuntiin. Kyllä minä keskustelen ja jaan ajatuksiani, mutta en voi koskaan pakottaa ketämään pitämään itsestäni. Entä ihmiset joilla ei ole voimia senkään vertaa kuin minulla? Miten ajattelette heidän sopeutuvan? Keskinäinen rakkaus seurakunnassa ottaa ihmiset lämpimästi vastaan. Se juttelee heille ja ei jätä heitä yksin. Se hyväksyy heidät ja ei ota puhenaiheeksi "inside"-juttuja. Keskinäinen rakkaus toimii muuallakin kuin seurakunnan kokouksissa. Se kokoontuu kirkkorakennuksen ulkopuolella. Se iloitsee valmistuvan käärretortun tuoksusta uunissa ja kuullessaan Jumalan sanaa luettavan keskuudessaan. Se pitää siitä, että ihmiset rukoilevat keskenään. Se myöskin riemuitsee, kun menemme yhdessä elokuviin tai pidämme tyttöjen illan. Se on surullinen, jos toinen sukupuoli on "left aside". Poikien ja miesten tulisi myös pitää huolta keskinäisestä yhteydestään. Samanlailla heilläkin on tunteet kuin naisillakin. Ei heitä julisteta homoiksi jos antavat toisilleen silloin tällöin ystävän rohkaisuhalauksen.

Yksinäinen lusikka, älä ole murheellinen. Kuka on kanssasi jos eivät ihmiset? Jumala. Hän ei hylkää sinua koskaan. Jeesuksella on armo. Eikä kukaan kiellä sinua olemasta muidenkin kuin kristityksi julistautuvien seurassa. Sanotaahan sanassakin "Eläkää maailmassa, mutta älkää maailmasta". Hakeudu mukavien ihmisten seuraan. Muista kuitenkin, että ei sinun tarvitse matkia heitä kaikessa, mitä he tekevät. Jos joku heistä on riippuvainen alkoholista, niin tarvitseeko sinun olla? Kyllä Jumala on antanut meille viisauden.

Rakastakaamme toisiamme, tehkäämme toisillemme niin kuin toivoisimme tehtävän itsellemme. Ottakaa lusikat käyttöön ja tehkää niistä kaltaisianne mausteita. "Nothing is impossible to God".

https://www.youtube.com/watch?v=QSIVjjY8Ou8&index=19&list=RDqOkImV2cJDg&spfreload=1